Arkisto aiheelle ‘toko’

h1

Kaivuutöissä

marraskuu 21, 2009

…oltiin jälleen mun loppuviikon vapaat. Torstaina suuuuuresta maapesästä saaliiksi supi (Kiukulta)  ja mäyrä (Aatu-mäyräkoiralta). Näköhavainto myös kahdesta muusta supista ja mäyrästä jotka jäivät vielä jatkamaan elämäänsä yli kolmen metrin syvyyteen kun pimeä ja väsymys yllätti näinkin ahkerat kaivajat.

Perjantaina jatkettiin, saaliina raitista ilmaa ja savinen Kiukku. Pesät olivat tyhjiä kun tuli taas lämmin keli ja lumi sulaa.

Emma ja Winha olivat perjantaina treenaamassa. Lämpimässä hallissa ei yllättäen ollutkaan mitään paikallamakuun ongelmia joten entisestään vahvistuu se käsitys, että Pieksämäen kokeen paikkamakuuongelmat johtuivat kylmästä. Emma makasi oikein kiltisti. Lisäksi otin vaan lyhyet ruudun ja tunnarin, molemmat ok.

Winha harjoitteli kontaktia, keskittymistä ja leikkimistä koirahälinässä. Kaikki oli taas tosi tosi kivaa ja tälläkin kertaa halliin jäi muistoksi monet ilopissat sekä kerran kurkusta kakistettuja makkaranpaloja kun ei siinä vauhdissa ehdi kaikkea niellä. Winha on ihana!

h1

R.i.p. Nemo 15.5.2005 – 12.11.2009

marraskuu 16, 2009

Kovin kovin lyhyeksi jäi  minun ja Nemon yhteinen tokotaival. Lepää rauhassa rakas Nemo. Minulla ja niin monella on kova ikävä.

Nemon murheellisesta poismenosta huolimatta elämän on jatkuttava. Muut koirat vaativat huomionsa ja harrastuksensa, onneksi. (Olen esittänyt treenikavereille toiveen, että jutellaan näistä surullisista asioista vaikka treenin jälkeen jotta oma mieli on parempi touhuta muiden koirien kanssa. )

Emman kanssa tokoiltiin viikonloppuna Pieksämäellä. Kokeet menivät oikein hienosti ja niiden paras anti olikin hyvä yhteistyö. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä minä en jännittänyt aivan älyttömästi vaan pystyin omasta mielestä toimimaan lähes normaalisti. Tein myös pieniä kokeiluja jotka osoittautuivat fiksuiksi. Jätin liikkeiden välillä kaikki käskyt pois silläkin riskillä, että Emma karkaa. Ei karannut. En myöskään jutellut sille hermostuneella äänellä turhia vaan annoin pelkät tehtäväkäskyt ja liikkeen loppuun hillityt kehut.

Ja seuraavassa tulokset. Lauantai 14.11.2009, voittaja-luokka, tuomarina Tommi Varis:

Paikalla makaaminen 0, seuraaminen 7, istuminen seur.yhteydessä 8, luoksetulo 6, ruutu 9, hyppynouto 8 1/2, metallinouto 8, tunnistusnouto 7, kauko-ohjaus 8 1/2, kokonaisvaikutus 9. Yhteensä 216 pistettä = III-tulos.

Sunnuntaina 15.11.2009, voittaja-luokka, tuomarina Markku Mäntynen:

Paikalla makaaminen 0, seuraaminen 7, istuminen seur.yhteydessä 9, luoksetulo 0, ruutu 8 1/2, hyppynouto 9 1/2, metallinouto 9, tunnistusnouto 9, kauko-ohjaus 8, kokonaisvaikutus 8. Yhteensä 202 pistettä = III-tulos.

Ja kootut selitykset: Hienosti  meni!! Noi pisteet on hyviä ja suoritukset olivat hyviä. Paikallamakuut nollaantuivat molempina päivinä koska Emma nosti istumaan. Olen varma, että sen oli vain niin kylmä, että makaaminen oli kamalaa. Pääasia ettei se lähtenyt mihinkään. Nyt tehdään makaamisesta taas mukavampaa enkä makuuta Emma-rukkaa kylmässä. Tosi inhottava juttu koiralle kun en tajunnut tätä kylmyyttä jo ilmoittautuessa.

Luoksetuloa on työstetty ja se oli jo paljon parempi. Kaukot olivat positiivinen yllätys (tein ennen koetta paljon harkkoja pienellä välimatkalla) ja mikä tärkeintä, kovasti työstetty tunnari toimi! Oikea palikka ohjaajalle molempina päivinä ja pienet pistevähennykset vain kosmeettisista pikkuvirheistä perusasennoissa ja kapulan tuomisessa.

Nopeimmat laskivatkin jo, että ekana päivänä olisi paikkamakuun kympillä irronnut ykköstulos. Se ei siis ole mahdottomuus!!! Kyllä se vielä sieltä tulee. Me noustaan täältä kunhan kelit lämpenee Emman ohutkarvaiselle mahalle sopivaksi. :-) Treenit jatkuu.

Emma_istuu

Meidän laumassa jatketaan taas myös sairastelua. Illalla huomasin, että Emman tassu tulehtuu pahaenteisesti samalla tavalla kuin vajaa vuosi sitten kun varpaaseen tuli kasvain (joka leikattiin heti). Syödään antibioottia ja seurataan tarvitaanko  muuta hoitoa. Kiukun virtsakontrolli sen sijaan oli viimekertaista parempi eikä yhtä virtsakontrollia kummempaa jatkohoitoa tässä vaiheessa tarvita.

Toivoisin jo kovasti huonon onnen kääntyvän koko lauman terveystilanteen osalta. Kummallista ja todella raskasta kun kaikki kasaantuu yhtä aikaa, mutta toivotaan, että sitten ollaan kohta sitäkin pidempään terveinä.

h1

Rutiinia, rutiinia, toistoja, toistoja…

marraskuu 8, 2009

Päivän sana Emman kanssa oli tänäänkin toistot. Vuorossa luoksetulon pysäytykset (edelleen ja aina vaan), hyppynouto ja ruutu sekä kotona sisäharkkana kaukot. Luoksetulon pysäytyksissä toimii tuo tosi näkyvä takapalkka eli pallo parin metrin päässä. Ollaan tällä konstilla saatu pitkästä aikaa hienoja onnistumisia enempi ku aikoihin yhteensä. Hyppynoutoon myös hyvät suoritukset myös vinoon heittämällä. Hyvä Emma! Kaukoja teen nyt vaan kotona ja kuten muissakin, haen isoilla toistomäärillä rutiinia. Toivotaan, että kantaa hedelmää.

Ja itselle muistiin merkitään: koirat saaneet tänään matokuurit.

Winha on tänään ollut ihan apina. Kentällä meni ranttaliksi kun oli väsynyt, itsepäinen ja kuuma saalispalkan kanssa. Riehuttiin ja lopulta äristiin ja puristiin ja lähdettiin kivan leikin jälkeen autoon. Illalla sosiaalistuttiin sitten kyläilemällä uudessa paikassa, lenkkeilemällä hihnassa ihmisten ilmoilla ja uuden koira- sekä ihmistuttavuuden kera. Winhan kanssa tehtiin samalla myös “tunti ilman Kiukkua”-harjoitus kun Kiukku odotteli toisen kiekan autossa.

h1

Treeniä välillä

marraskuu 7, 2009

Päätinpä laittaa Emman toko-liikkeistä muutamat ihan uusiksi. Katsotaan onnistuuko. Eilen oli vuorossa treenit joiden aiheina paikkamakuu, luoksetulo ja tunnari. Näistä kaksi jälkimmäistä pienoisia ongelmaliikkeitä.

Kumpaankin haen nyt toistoja oikein kunnolla ja kokeilujen kautta taitaa löytyä nyt se oikea tapa harjoitella. Toivottavasti oikea, siis. Luoksetulon seisomiseen takapalkka alkaa toimia. Tunnariin otetaan paljon, paljon, paljon toistoja ihan läheltä. Kapulat EIVÄT ole saalis, EIKÄ niillä leikitä. Keskitytään. Sen verran hullu olen, että otan nämä harkat kuitenkin palloleikkien jälkeen, kiihtyneenä. Siis Emman on tarkoitus olla kiihtyneenä. Saadaan toivottavasti vähän koemainen mieliala ja toivon sen kantavan joskus hedelmää kokeisiin asti.

Myös Winha pääsi treenaamaan. Luoksetuloa, kontaktia ja vähän perusasentoa. Kivaa sillä oli vaan puolet kivasta oli omaa kivaa. Ei meinaa aina muistaa tuota pennun keskittymiskyvyn puutetta. Tästä eteenpäin onkin aloitettava sen kanssa treenit kivalla leikillä ja tehtävä vielä lyhyempää.

Kiitos kaverit eilisen treeniavusta, kommenteista, ohjauksesta ja “käskyttämisestä”!

Winha aloitti tokouransa takaperin ketjuttamalla, kasvattajansa ohjeiden mukaisesti. ;-) Ensin maisteltiin voittajan tokoruusuketta ja pian kuukausien kuluessa siirrytään jo kentälle! :-D Emman tokoruusuke maistui tosi hyvälle:

Tokoruusu

h1

Lisää vastoinkäymisiä ja välillä hyviäkin uutisia

lokakuu 31, 2009

Onpahan jääny kiireessä päivittäminen. Taitaa tulla taas piiiiitkä teksti. Yritän taas aktivoitua tän päivittämisen kanssa ja alkaa pitämään treenipäiväkirjaakin ahkerammin. Tärkein uutinen kuitenkin lienee se, että täällä ollaan parantumassa erinäisistä vaivoista.

Parantuja numero yksi on Winha joka sai viime viikolla ekat rokotukset ja samalla oli pään jälkitarkastus. Kaikki on kunnossa ja päänuppi umpiluuta, siitä on oikein lääkärin sana. :-) Painoa oli ihan vähän vajaa 3kk iässä 4,7 kg. Koko laumaa vaivannut silmätulehdus oli vielä vähän päällänsä, mutta paranemaan päin ja hetki jatketaan vielä toisilla silmätipoilla. Paranemista auttaa varmasti nyt se, että kura- ja vesikelit muuttuivat kuivaksi pakkaseksi.

Winhuska_nassukuva

Parantuja numero kaksi on Emma jota ei ole silmätulehdusta kummempi vaivannutkaan, mutta kunnossa on. Hienoa.

Parantuja numero kolme on sairastelija numero yksi, FIN OVA, oravavalio Kiukku. Kiukku on sairastanut, parantunut, sairastunut ja parantunut ja vähän sairastunut ja parantunut ja on nyt ainakin omasta mielestään ja minustakin oikein hyvässä kunnossa – joskin vähän vielä seuraillaan. Ensin Kiukulta paljastui virsakiteitä (struviitti) ja niistä aiheutunut virtsatieinfektio. Näihin lääkitys joista antibiootti ärsytti suolta, seurauksena suolistotulehdus. Välillä oltiin siinä kunnossa ettei kävely tai edes neljällä jalalla seisominen onnistunut, mutta sieltä sitä taas noustiin. Kiukunkin silmätulehdus oli ja meni, kunnossa on. Kyllä ovat koirat pitäneet hereillä jos ei muuta!

Viime päivinä päällimmäiset kuulumiset ovat olleet kovin riistapainotteisia. Kiukku on kunnostautunut pihassa oravien kanssa niin innokkaana, että monen päivän taistelun jälkeen meni lopulta minun pitkään ja hartaasti rakentaman aidan läpi väkisin. Tuolta se löytyi naapurin pihasta jossa yritti uutterasti kiivetä kompostin reunalta koivuun. Aidan paikkaus talkoot aloitettu ja viikolla jatkuu kanaverkon kanssa.

Syksyn edetessä jatkettiin eilen pitkästä aikaa myös supijahdissa. Keli oli luolametsästykseen vielä vähän turhan hyvä kun luntakaan ei ole, mutta kolmen tyhjän luolaston jälkeen löytyi yhden ison kiven alta elämää. Territytöt tekivät meidän narunjatkojen työn helpoksi ja toivat saaliin itse ulkoilmaan. Saaliina kaksi supia, toinen Kiukulta, toinen Emmalta.

Kiven_alusen_supit

Emman kanssa on kisattu myös parit tokot, heikolla menestyksellä. Pieksämäen kokeet ovat vielä tulossa, mutta sen jälkeen pidetään pidempi treenitauko ja harjoitellaan erinäisiä asioita. Intoa sillä riittää joten jatketaan. Kuka nyt muutamasta nollasta lannistuisi. ;-)

Vielä pari kuvaa joista ensimmäisessä jäljestää oma-aloitteisesti supinverijälkeä supipaimen Winha.

Winhan_supiverijalki

Supipariskunta&terrisisaret

Kenkun_kauden_eka

h1

Tulihan lähettyä…

syyskuu 27, 2009

Emman kanssa toko-kokeisiin. Hienosti oli olosuhteet (paitsi hirveän tuulista), ei ollut syyskuun lopuksi kovin kylmä, ei satanut eikä Emma ollut mitenkään ylikuuma. Mutta eipä onnistunut tänään oikein mikään. Tällaista sattuu. Paska säkä. Nollille män.

Tehtiin siis meidän tähänastisen “uran” pohjanoteeraus ja nollattiin puolet liikkeistä. Silti tuntuu, että tehtiin paljon tosi hyvin. On se niin pienestä kiinni. Harmittamaan ei jäänyt kuin kaukot jotka Emma taas makasi paikallaan. Sekään ei harmittaisi jos tietäisin mitä ongelmalle teen vaan kun sitä ei tapahdu KOSKAAN treeneissä niin on vähän vaikea puuttua ja korjata. Auttakaa joku pliiiiiis???? Minen enää tajua.

No mutta ne muut liikkeet elikkäs pisteet selostuksineen. Nää kuulostaa ihme selittelyltä, mutta kirjoitan näitä siis nyt itselleni muistiin koska teen samalla treenisuunnitelmaa lähiviikoille.

Paikkamakuu 7. (Emma tuijotti lumoutuneena kentän laidalla heiluvaa howavarttia. Täytyy treenata varmasti enempi paikkamakuuta nimenomaan HETI treenien alussa ilman mitään palkkoja)

Seuraaminen 6 1/2. (Perus, normaalivauhtisessa seuraamisessa alussa haahuilua. Kaikki “erikoisosiot” eli siirtymiset, hitaat, peruuttamiset sujui omalla tasolla.)

Istuminen 0 (Meni maahan. En tiedä miksi. En meinaa huolestua koska tapahtui ensimmäisen ja ainoan kerran toistaiseksi)

Luoksetulo 0 (En jaksa huolestua tästäkään. Tuijotteli jonnekin metsään eikä lähtenyt liikkeelle ennen ku kolmannella käskyllä jolloin liike nolla. Itse luoksetulo oli hyvävauhtinen ja omaan silmään pysähtymiset tosi hienot. Emma osaa kyllä.)

Ruutu 9 (Pientä löysyyttä seuraamiseen tulemisessa, muuten nappisuoritus. Ja tätä seuraamaan tulemistahan on jo alettukin työstämään.)

Hyppynouto 0 (Tuli takaisin tullessa esteen ohi. Heitin itse pari metriä esteestä sivuun. Ei oltu harjoiteltu sivusta kiertämistä tarpeeksi ja itse osittain pilasin huonolla heitolla.)

Metallinouto 6 (Huono ote kapulasta, putosi tuodessa kerran maahan.)

Tunnari 0 (Otti ekana oikean, mutta vaihtoi väärään. Koko liike meni jostain syystä tauon jälkeen sekaisin, mutta on työn alla ja varmaankin korjaantumassa, jaksan uskoa.)

Kauko-ohjaus 0 ja tästä olikin jo selostukset, itkut ja v***tukset edellä. Prkl. En osaa. Ei pysty. Liian hapokasta stana.

Kokonaisvaikutus 7 ja sillä siisti ja seuraavaan kertaan. Kuten sanottua, se on pienestä kiinni ja nyt vaan treeniä.

Mistä olen iloinen, Emma pysyi vaivoitta kehässä. Sen kanssa alkaa olla kiva kisata. Toisekseen, paikkamakuu joka oli käytännössä useamman vuoden ongelma, on nyt tullut tosi varmaksi. Voittajassa oli vain kaksi koiraa joten rivin keskimmäinen oli “häiriökoira” – tällä kertaa sanan mukaisesti. Tämä ylimääräinen koira lähtikin vierestä, muttei se Emmaa hetkauttanut. Voittajan paikkamakuu tuntuu tosi pitkältä, mutta ilmeisesti Emma oli jättänyt taas kellon kotiin. ;-)

Jatketaan harjoituksia.

h1

‘Älykkäitä’ koiria

syyskuu 24, 2009

Winha on kotiutunut ilmeisen hyvin. Ruoka maistuu kupista sekä Kiukun tissistä, ulkoilu on kivaa ja tarpeet tehdäänkin enimmäkseen pihalle. Kaikki uusi on mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista, mutta tutkimusmatkojen ja riehupainien jälkeen osataan rauhoittuakin. Pari yötäkin on nukuttu jo ihan pikaista aamuyön pissatusta lukuunottamatta kokonaan. Etenkin Kiukun kanssa on hirmu kivaa! Antaapa kuvien kertoa:

Sohvan alla on ihan paras painipaikka

Sohvan alla on ihan paras painipaikka

Maistuu se leikki sohvan päälläkin

Maistuu se leikki sohvan päälläkin

Osaapa Winha kokeilla tuhmailuakin. Sille maistuu ihan KAIKKI repun nauhoista, kengistä, talutushihnoista, tuolin jaloista, matoista ja keraamisista ruokakupeista lähtien. Kaikkia tavaroita on myös hirmu kiva kantaa ja siirrellä paikasta toiseen. Se osaa myös juosta karkuun pihalla kun ei haluaisi märkään nurmikkoon pissalle ja taitaapa tuo osata pari muuatkin kikkaa kokeilla emäntänsä ja vanhempien koirien hermoja. Ääntäkin siitä tarvittaessa lähtee! ;-)

Kun on oltu tuhmia, varma keino selvitä liristä on pieni söpöstely.

Söpöilyä

Kiukku toimii Winhalle varaäippänä. Se hoitaa puhtaanapidon, välipalat ja leikityksen joten kaikenkaikkiaan Winhan elämä on kovin helppoa. :-)

Emman kanssa valmistaudutaan pariin lähialueen toko-kokeeseen ja molemmat parsonit osallistunevat erkkariin. Tokoon hiotaan ahkerasti liikkeitä entistä varmemmiksi ja erkkaria varten pitäisi kai karvallekin tehdä jotain. Jotenkin ei ole saanut aikaiseksi kun ei meinaa muutenkaan löytyä oikein näyttelyintoa. Innolla lähden kyllä erkkariin tuttuja tapaamaan joten siellä nähdään!

Kiukun erkkariin osallistuminen riippunee sen karvoituksen ja ihon kunnosta. Iho on kuiva ja karvaa ei liioin ole imetyksen jäljiltä. Peruskunto alkaa kuitenkin jo kivasti palautua ja jotain lihaksien tapaisia on alkanut muodostua käpylehmän luuston suojiksi. Jatketaan samalla, lihaa ja liikuntaa -linjalla.

h1

Lauma kasvaa

elokuu 28, 2009

Muutaman viikon päästä on taas sutinaa talossa. Näillä näkymin Kiukku palaa kotiin “äippälomalta” ensi viikolla. Kiukulla alkaakin tiukka kuntoutus periaatteella lihaa ja liikuntaa. :-) Se on rassukka pennun hoidon jäljiltä hoikka ja lihakseton joten metsälle ja pesiin ei ole asiaa ennenkuin on peruskunto sekä lihakset taas kunnossa. Mutta tervetuloa kotiin Kenkkukankku, on sitä riivattua monta kertaa osannut kaivatakin!

Kunhan lauma on Kiukun paluun jäljiltä asettunut vanhaan malliinsa, haen syyskuun lopulla kotiin myös meidän uuden tulokkaan jonka nimi on vielä hieman hämärän peitossa… Tästä australiankelpie-tytöstä voi lukea lisää kasvattajan pentublogista. Tästä tytöstä on tarkoitus tulla perheenjäsen joka toimittaa mun kanssa harrastuskoiran virkaa etenkin metsästyskaudella kun muut koirat ovat metsästystöistään väsyneitä ja tarvitsevat lepoa. Tokolla ainakin aloitellaan peruskoulutuksen ohessa ja katsotaan sitten aikanaan mistä innostutaan ja mihin rahkeet riittää.

Tytöt

Tänään käytin hierojalla Oton ja Emman joista Emma oli taas oikein hyvässä kunnossa. Pientä kiristystä oli selässä/lavan takana vasemmalla puolella mutta jumit sulivat hyvin hierojan käsittelyssä. Ottoa käsitellään lisää kotikonstein ja pian hierojallakin. Ja muistetaan se JÄÄHDYTTELY!!!

Nyt lähdemme jatkamaan treenejä tokon ja vesiriistan merkeissä. Kokeet lähestyvät ja tämä talo vaan makaa! :-D

h1

Tokokuvia

elokuu 6, 2009
Tässä mun ylpeydenaiheet vielä kuvina. Kuvat ovat Mari Nousiaisen käsialaa. KIITOS Mari!!
Emma näyttää  miten ruutuun lähetys tapahtuu

Emma näyttää miten ruutuun lähetys tapahtuu

Ruudusta seuraamaan

Ruudusta seuraamaan

Emma seuraa

Emma seuraa

Emman onnistunut tunnari

Emman onnistunut tunnari

Alokkaat valmiina paikallamakuuseen

Alokkaat valmiina paikallamakuuseen

Nemo seuraa

Nemo seuraa

Nemon vauhdikas luoksetulo

Nemon vauhdikas luoksetulo

Nemo maahanmenossa

Nemo maahanmenossa

Seisoja seisoo

Seisoja seisoo

Nemon tyylinäyte hypyllä

Nemon tyylinäyte hypyllä

h1

Pyörryttää

elokuu 5, 2009

“Pyörryttää” oli päivän sana eilen. Ensin pyörrytti koska jännitti niin kamalasti ja sitten pyörrytti ihan vaan ihmetyksestä. Päivän ohjelmassa oli siis toko-kokeet med Nemo & Emma.

Nemo-lainakoiralla startattiin nyt toiseen alokasluokan kokeeseen. Nemo oli tosi ihana. Energinen ja reipas, mutta pysyi silti hanskassa. Seisomisesta napsahti kolmen käskyn myötä nolla, mutta muuten keräiltiin pisteitä kivasti ja 165 pistettä riitti Nemon ekaan ykköseen!!! Kokeen kohokohtina luoksepäästävyyden, paikallamakuun ja luoksetulon kympit. Luoksetulon jälkeen jouduin tuomarille myöntämään, että kyllähän se pelotti. :-D Vauhtia vähän oli taas…

Nemon suoritusta en vielä ihan älyttömästi jännittänyt koska tiesin, että pahin on vasta tulossa. Emman kanssa rohkenin starttaamaan nyt kokonaan ekaa kertaa voittajaluokassa ja jo pelkät käytännön järjestelyt, liikkeiden suoritustavat, uudet säännöt ja ilman hihnaa kehään menemiset jännitti. Turhaan. :-) Emmalla ei ollut mitään aikomusta soheltaa mitään omiaan vaan se teki töitä kuin pieni enkeli. <3 Emma oli IHANA, reipas ja innokas oma itsensä. En muista milloin sen kanssa työskentely olisi ollut noin kivaa. Tehtiin todella yhdessä ja onnistuttiin!

Laitan molempien koirien pisteet tuohon loppuun, mutten todellakaan aio jättää hehkuttamatta suurimpia onnistumisia joiden takia pää on pilvissä vielä pitkään. Kehään mentiin hihnat taskussa, vieri vieressä, eikä käyty leikittämässä muita koiria edes paikallamakuuseen mennessä. Sen lisäksi Emma seurasi hienosti haistelematta maata yhtään!!! Emma meni RUUTUUN YHDELLÄ KÄSKYLLÄ ja sai ruudusta KYMPIN. Eikä tässä vielä kaikki… Tunnarissa kapulat olivat ringissä ja niitä oli enemmän kuin harkoissa vielä koskaan. Emma haisteli ensin neljä väärää palikkaa, otti sitten oikean ja sai tunnarista KYMPIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Niin, ne meidän ongelmaliikkeet joita pelkäsin etukäteen eniten, olivat ruutu ja tunnari… En nyt edes mainitse tässä kohtaa sitä tosiasiaa, että ykköstuloshan jäi nyt yhdestä liikkeestä kiinni. Ei haittaa yhtään. Emma oli MAHTAVA. Jeee.

Mari otti kokeessa kuvia joita toivon saavani ennenpitkää myös tänne näytille. Tässä vielä molempien pisteet:

NEMO:

Luoksepäästävyys 10, paikalla makaaminen 10, seuraaminen kytkettynä 9, seuraaminen taluttimetta 8 1/2, maahanmeno seur. yhteydessä 8, luoksetulo 10, seisominen seur.yhteydessä 0, estehyppy 9, kokonaisvaikutus 9. Yht 165 p. / I -palkinto ja 5.sija.

EMMA:

Paikalla makaaminen 8, seuraaminen 8, istuminen seur.yhteydessä 10, luoksetulo 5, ruutu 10, noutaminen esteen yli hypäten 9, metalliesineen noutaminen 8, tunnistusnouto 10, kauko-ohjaus 0, kokonaisvaikutus 8. Yht 236 p. / II -palkinto ja luokkavoitto!