Kasiveto

Onpas meillä ollut koirien kanssa kiva talvinen päivä. Tai paremminkin ilta – työt kun haittaa pahasti vapaa-aikaa.

Töiden jälkeen tehtiin, mitäs muutakaan kuin lumitöitä. Lunta tuli koko iltapäivän taas taivaan täydeltä ja sade jatkuu. Onneksi pikkusen pitää pakkasta eikä lumi ollut hirveän märkää ja painavaa. Koirien mielestä lumityöt tuntuvat olevan yksi parhaita askareita tällä hetkellä. Lumikolalle räkötetään (ai mitenniin huonotapaisia koiria, pöh) ja lapiosta lentävän lumen perässä säntäillään ja pompitaan. Kiukku tajuaa kuitenkin, että suurimmat, mahtavimmat ja korkeimmalla lentävät lumipaakut ovat todellakin Emman omaisuutta. Kiukku ei yleensä omista mitään, mutta lunta sillekin riittää onneksi ihan vähän.

Lumitöiden jälkeen käytiin pikaisesti kaupassa (tyhmät arkiaskareetkin haittaavat harrastuksia) jonka jälkeen suunnattiin pitkälle hölkkälenkille. Kiukku yllätti minut ja alkaa mennä meidän pienessä parsonvaljakossa jo oikein hienosti ja innokkaasti. Lyhyemmillä juoksulenkeillä sen voisi laittaa jo harjoituksen vuoksi seisinkiin Emman kanssa, hiihtolenkkejä ajatellen. Juostessa en ole seisinkiä käyttänyt, mutta hiihtäessä kahden koiran kanssa se taitaisi olla turvallisuuden takia koko lailla välttämättömyys..?!?!

Voi sitä vauhdin hurmaa kun Kiukkukin on nyt oppinut hienoksi veturiksi ja päästellään nelivedon sijaan kasivedolla ympäri Vuoksen rantoja. Kertaaleen menin liukkailla pyrstölleni, mutta mustelmilla selvittiin. Jännä miten koirat pysähtyivät kuin seinään kun kaaduin eikä kumpikaan lähtenyt ilman lupaa vetämään ennen kuin olin takaisin pystyssä. Yleensähän ne innostuksissaan koohottavat täydellä höyryllä vielä pitkään vaikka yritän rauhoitellakin pitääkseni hengähdystaukoa tai jäähdytelläkseni. Harmi kun mulla ei ole yhtään kuvaa meidän hienosta valjakosta. Terveisiä kuitenkin Sannalle, talvivetokausi avattu täälläkin! Kyllä oli kivaa.

Joulu lähestyy

Kiukku oli tänään aloittanut jouluvalmistelut ja ryhtynyt neuletöihin. En ole vielä ihan varma mitä siitä on valmistumassa, mutta ehkä jotakin joulusukan tapaista… Neiti itse on selvästi tyytyväinen työnsä hyvään alkuun.

Emman sairaslomakin lähestyy

Emmalle on nyt varattu aika sterilointileikkaukseen 10.12. ja minähän se tietysti sitä jo vähän jännitän. Tiedän kyllä että se on ihan rutiini leikkaus, mutta Emman kyseessä ollessa ainakin sen maksa-arvoja täytyy varmuuden vuoksi seurata leikkausanestesian jälkeen. Lisäksi tietysti parsonin kanssa vähän jo mietityttää miten se toipilasaika sujuu ilman että haava ja tikit repeävät kovin montaa kertaa. Ja kyllä, pienellä kauhulla mietin sitäkin miten kamalan kipeä se ensimmäisinä päivinä on. Pienen raasun kipua on kamala katsoa. Toivottavasti osaan annostella kipulääkettä oikein ja riittävästi. Eiköhän se ole kuitenkin jouluun mennessä jo oikein reipas ja entinen oma itsensä!

Toiset ovat sitä mieltä että useamman narttukoiran perheissä epäsopua syntyy helpommin jos joku nartuista on leikattu. Tottakai olen tätäkin puolta miettinyt, mutta uskon ja toivon että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Onneksi koirat ovat oppineet toistensa tavoille ja tulleet “sisaruksiksi” nyt jo hyvin. Ihanaa oli tänä aamuna taas lähteä töihin kun ystäväiset jäivät yhdessä lämmittämään toisiaan eivätkä pahemmin perään itkeneet.

Harrastusreissu takana

Lauantaina juoksukilpailuissa

Nyt on mukava ja onnistunut, mutta rankkakin viikonloppureissu takana. Mukavat muistot jää tästäkin reissusta, kyllä koirien kanssa on niin kivaa reissuta ja touhuta.

Lauantaina startattiin puoli seitsemän aikaan kotipihasta Joutsenoon josta pakkauduttiin E-Ln, Kiaran ja Elviksen kanssa samaan autoon ja jatkettiin kohti Riihimäkeä ja canicrossin SM-kisoja. Ihan harrastajasarjaan oltiin ilmoittauduttu, mutta koska oltiin Emman kanssa osallistuttu vain kerran aiemmin canicross-kisaan, oli jännittävää ja mukavaa päästä näkemään millaista se on SM-kisassa.

Juuri ja juuri ehdittiin kilpailupaikalle ilmoittautumaan ajoissa ja varusteiden tarkastukseen. Lenkkarit, vyöt ja narut olivat sääntöjen mukaiset ja vielä matkustuskamppeissa ryntäsimme kiireellä kilpailijakokoukseen kuuntelemaan rataselostusta ym. infoa. Liikaa ei ehditty jännittämään kun kilpailijakokouksen jälkeen ehdittiin vaihtaa vaatteet, käyttää pikkukoirat pissalla ja lämmittää kilpailevat koirat. Lopulta oltiin Emman kanssa ihan ajallaan 10 min ennen lähtöä varusteiden ja eläinlääkärin tarkastuksessa – joka lopulta läpäistiinkin. Ei sillä, että Emmalla olisi ollut mitään eläinlääkäriltä salattavaa, mutta kun ei sitä terveen koiran puhdasta ravia millään malttanut lääkärille näyttää, olihan Emmalla jo vetovaljaat päällä ja lähtöviiva 10 metrin päässä. Mutta ihanaa kun on innokas koira.

Kilpailu oli tuotu yleisöystävällisesti Riihimäen urheilupuiston ympäristöön, ihan kaupunkimiljööseen, hiekka- ja nurmialustalle. Reitti oli alkuun kuitenkin tosi syheröistä, käännöksiä moneen suuntaan ja pari aika kapeaakin mutkaa. Näiden jälkeen piti kiertää urheilukenttä jossa Emma viimeistään oli sitä mieltä ettei toi ohjastajakaan taida tietää minne mennään. Emman mielestä sitä ei olisi ollut järkeä kiertää kun suoraankin olisi päässyt. Alun pienen takkuilun jälkeen reitti kuitenkin helpottui ja Emman intokin kasvoi. Reitti oli tällaiselle tavan pulliaiselle harrastajalle vaativahko nousuineen ja laskuineen, mutta pienellä kannustuksella Emma jaksoi vetää myös ylämäet oikein kivasti. Ohitustilanteita ei tullut kuin yksi jonka Emma klaarasi tyylipuhtaasti omaan hommaan keskittyen. Koiralle siis ihan täydet pisteet, helpommin hahmotettavalla radalla se olisi varmasti ollut yhtä innokas heti alussa.

Seuraavista kuvista kiitos kuvaajalle: redcoyotes.net. Tässä sitä mennään innosta soikeina.

Juoksukisan lopputulemana oli siispä se, että aikaa meni rapiat 12 minuuttia ja sijoitus 31. Kisaan oli toki lähdettykin ihan vaan harrastamaan ja hauskaa pitämään mutta ollaan nyt vaikka iloisia siitä että taakse jääneet koirat (olikohan niitä 5-6) olivat Emmaa huomattavasti isompia. Aina pitää olla joku selitys.

Koirien juottamisen ja jäähdyttelyn jälkeen katselimme vielä kisojen palkintojenjaon ja ihastelimme hienoja sporttisia koiria. Oma koirakuumekaan (niin, taas ja ei, en ole ottamassa vielä koiraa) ei päässyt laantumaan kun yksi suosikkiroduista vilahteli palkintopallilla tämän tästä. Onnea menestyneille!

Naisten mitalistit: Maria Viitahalme (2), Marika Tiiperi (1) ja Minna Viide (3).

Illaksi olimme varanneet Riihimäeltä leirintäalueelta mökin jossa pääsimme majoittumaan, rantasaunaan saunomaan ja tekemään illan rauhallisemman kävelylenkin. Kiukku ja Elvis purkivat autossa padottua energiaansa tuttuun tapaan painimalla ja peuhaamalla isojen tyttöjen jo levätessä pedeissään. Jokaiselle siis jotakin lauantainakin.

Sunnuntaina näyttelyssä

Sunnuntaiaamuna startattiin Riihimäeltä kohti Porvoota ja parsoneiden pääerikoisnäyttelyä. Kiukku oli ilmoitettu sisariensa kera junioriluokkaan ja Emma käyttöluokkaan. Koko päivänä ihan parasta oli todeta, että Kiukku on todellakin kasvanut ja kehittynyt ja osasi käyttäytyä. Omassa häkissään se otti torkut kun torkutti ja rauhoittui oikein kivasti myös häkin ulkopuolella keskellä kaikuvaa hallia ja suurta koiramäärää. Se siis suomeksi sanottuna osasi Käyttäytyä!

Kiukku oli kuitenkin päättänyt että kyllähän sitä osataan meillä muutenkin ja oli todella upeasti myös kehässä. Sen tiesinkin että se antaa tuomarin käsitellä eikä arkaile pöytää, mutta että se myös liikkui pääasiassa neljällä tassulla ja seisoi tuomarin arvostellessa ryhdikkäästi paikallaan. Tuloksena Kiukulle junioriluokasta ERInomainen!!!!!

Tuomari Eleanor Bothewell (GB) totesi Kiukusta seuraavaa: Small, compact and well muscled. Lovely outline and balance. Co-ordinated in front & rear action.

Hienoa balanssissa oleva Kiukku ja uudet reisilihakset! Kera vaaleanpunaisen ruusukkeen poistuimme kehästä onnellisen yllättynyt ilme naamalla. Tiedänhän minä että tämä tyttö on oikein sievärakenteinen ja ryhdikäs, sopusuhtainenkin. Ehkäpä pieni kokonsa, erottuva värinsä ja ennen kaikkea räiskyvä luonteensa joskus jättää vaan sen todellisen kompaktin Kiukun varjoonsa.

Emma pääsi kehään kasvattajansa Marjutin kanssa ja esiintyi sekin oikein edukseen. Emma oli omaan silmääni melko löysässä kunnossa johtuen siitä että juoksu loppui vasta muutama viikko sitten ja kuten aina, tässä kohtaa Emma kerää nestettä ja on mukamas niin tiineenä niin tiineenä, tissejä kasvatellen. Meneillään on taas siis pienet ruoka-annokset ja ahkera liikunta jotta pahimmilta valeraskauden oireilta vältyttäisin.

Samainen tuomari kuitenkin piti myös Emmasta ja lausui seuraavaa: In lovely hard condition. Nice coat. Good tailset and carriage. Overall balanced.

Balanssissa siis Emmakin ja tuloksena ERI ja käyttöluokan 4. Kiitokset Marjutille joka sait nätisti esille myös Emman liikkeet.

Näyttelyn jälkeen suunnistimmekin lopulta jo ruokailemaan ja kotia kohti. Tulihan touhuttua viikonloppuna oikein urakalla! Väsyneinä mutta tyytyväisenä olimme joskus ilta yhdeksän jälkeen kotona. Kiitokset mukavasta näyttelypäivästä parsonväelle. Erityisen mukavaa oli taas tavata omien koirien kasvattajia Marjutia ja Sannaa sekä “varjo-kasvattaja” Miiaa, Kiukun sisaruksia ja isää omistajineen sekä kaikkia muutossa kauemmas jääneitä ystäväisiä joita nykyisin harvemmin tapaamme.

Viikonlopun iloisena bonusuutisena mainittakoon vielä, että Emman veli, Roni, oli lauantaina silmätarkastuksessa ja muiden tarkastettavien lailla silmät olivat terveet. Hieno juttu!

Rankan reissun jälkeen keskitymme tällä viikolla taas lepäilemiseen ja valmistaudumme jo pikkuhiljaa tulevan viikonlopun koitoksiin. Jotain pientä harrastustoimintaa luvassa silloinkin.

Tällä hetkellä meillä näyttää reissun jälkeen tältä

p.s. Posti kuljetti Helsitarilta loppuviikosta Kiukulle uuden lämmittelytakin. Takki on oikein ihana, kevyt ja sopivan kokoinen, pikkusen löytyy kasvunvaraa tarkoituksella. Vaan kun ei tyttö suostu takissa kävelemään. Neliraajahalvaus iskee siihen paikkaan kun takki pannaan päälle, ei auta käskeminen eikä houkuttelu. Kiitollinen takinomistaja:

Pari kuvatusta ja kuulumisia

Päivi Perälä otti kuvia taannoin Kyröskosken toko-kokeessa onnistui ikuistamaan Emmankin työntouhussa. Liitän saamani kuvat tänne muistojen arkistoon.

Luoksetulo

Tulihan se kapula lopulta perille!

Perusasento

Tänään vietettiin iltaa Eeva-Liisan, Kiaran ja Elviksen seurassa. Kiara ja Emma saivat luvan siistiytyä viikonlopun koitoksia varten samaan aikaan kun Kiukku ja Elvis huvittelivat toistensa seurassa. On siinä meillä kaksikko! Elvis (14vkoa) ja Kiukku (13kk) ovat henkisesti kyllä niin samalla tasolla että siinä ei turhaan aivoja rasiteta kun bestikset pitää hauskaa. Ihanaa kun Kiukulla on ihan oma-ihana-ystävä! Illan päätteeksi meillä makaa pedissään todella väsynyt mutta tyytyväinen Kiukku ja ah niin kaunis Emmuskainen.

Niin, niistä viikonlopun koitoksista. Tiedossa on oikea miniloma, paljon puuhaa ja hyvää seuraa. Lauanaina Riihimäelle canicrossaamaan ja illaksi leiriydytään mökkeilyn ja saunomisen merkeissä. Sunnuntaina jatkamme Porvooseen parsonerkkariin jossa tapaamme monen monta koira- sekä ihmisystävää. Illalla sitten väsyneinä mutta todennäköisesti tyytyväisinä kotiin.

Viikon tottikset

Eilen treenattiin tottista taas tutulla porukalla, neljä koiraa ja kolme ohjaajaa. Erityisen maininna arvoista oli se, että Emman kanssa ollaan nyt saatu ilmeisesti metallinouto kondikseen. Lopultakin lukuisten pito-treenien ja sisäharkkojen jälkeen Emma ottaa kapulan maasta myös pihalla, nurmella sekä hiekalla ja tuo sen perille asti. Noudon osalta jatkammekin tästä nyt pikkuhiljaa hyppynoutoon ja ylläpidämme siinä rinnalla myös metallinoutoa. Muuten otettiin treeneissä seuraamista, seisomista ja onnistunut paikallamakuu kolmen koiran rivissä ja piilosta niin että “ilmestyin näkyviin” muutaman kerran.

Kotona ollaan treenattu nyt tiukasti paikallamakuuta ja kosketusalustaa. Paikallamakuuta on harjoitellut erityisesti Kiukku joka ei hallitse paikallaan oloa koirahäiriössä vielä joitain sekunteja pidempään. Kotona sujuu nyt mun poispäin kävely ja ajallisesti sellaiset 0,5-1minuutin harjoitukset kun palkkaan välillä.

Kosketusalustaa olen tehnyt molempien kanssa, mutta erityisesti tähtään Emman kanssa siihen että alustan avulla opetan sille aikanaan ruudun, miksen merkinkin (merkin se tosin jotenkin jo hahmottaa). Tarkoitus on nyt aluksi, että se osaa asettaa ainakin toisen etutassuistaan alustalle ja jäädä siihen seisomaan ja odottamaan uutta käskyä. Tilanne on tällä hetkellä se, että Emma ymmärtää palkkion ja alustan liittyvän jotenkin toisiinsa, mutta tarjoaa alustalle maahan menoa (se yleisin vaihtoehto), alustan törkkimistä kuonolla, alustan tuijottamista, sekä alustalle syöksymistä liukutaklauksen omaisesti. Kuitenkin niitä onnistuneita “seisontojakin” tulee ja naksuttimen avulla poimin sieltä kaiken sähläämisen joukosta niitä oikeita. Kyllä se siitä vielä etenee.

Näytelmöintiä

Eilen harjoiteltiin tottiksien jälkeen vähän näytelmöintiäkin. Täytyy nyt ihan tunnustaa etten ole tätä ennen vielä koskaan ollut missään näyttelytreeneissä, saati panostanut koirieni kanssa esiintymisen harjoitteluun. No, vähän sähläämiseksi meni omat treenit nytkin mutta ajoivat kyllä asiansa paremmin kuin hyvin. Tarkoitus oli ensisijaisesti harjoitella taas pöydällä “kopelointia” ja siinä onnistuttiinkin. Kiukku on kuin vanha tekijä kun vaan malttaa… Se antaa kyllä kopeltaa ja ropeltaa ja heiluttaa vaan häntää sikäli mikäli joku juttelee mukavia tai vaihtoehtoisesti nenään sattuu kantautumaan herkkunamien sulotuoksut. Kiukun kanssa isompi ongelma onkin se, miten saan sen kulkemaan neljä tassua maassa. En kait mitenkään, mutta aikansa sählättyään sekin onnistui kuitenkin jotenkin. Joten kiitos Heli neuvoista ja kopeloinnista sekä hyvistä nauruista. (Ai mitenniin menis muka rahat hukkaan… en kyllä käsitä.  )

Joten summa summaaaaarum. Hauskaa viikonloppua odotellessa!

p.s. Illan tunnelmakuvat löytyy Kiaran ja Elviksen blogista: http://www.pikkukoo.vuodatus.net/.

Parin päivän treenit

Emman tokotreenit

Jälleen kerran kirjoittelen raporttia tokotreeneistä. Alkaa blogin jutut käymään yksitoikkoiseksi, mutta älkää huoliko, kyllä me sentään muutakin tehdään. Kaikista metsälenkeistä ja uintiretkistä ei vaan tule kirjoiteltua samalla tavalla kuin tokosta jonka treenaamista tämä kirjoittaminen ja pohtiminen tukee tehokkaasti. Täältä on helppo tarkastaa viimeaikojen ongemakohtia ja edistymistä.

Tänään selvisi että mahduttiin Emman kanssa 1.7. tokokokeeseen joka on siis iltakoe. Paikka on vaikeahko, aika lähellä tietä, ulkona, hiekkakenttä. Siis sama kenttä missä kerran jo oltiin Imatralla kakkonen hakemassa. Toisaalta siellä on nyt kerta “harjoiteltu”.

Nyt ollaan kuitenkin taas kovasti treenattu ja yritän luottaa koiraan ja itseeni. Toissapäivänä ja eilen käytiin treenikentällä tekemässä n. 3min paikallamakuut kunnon etäisyydellä, n. 25-30m. Hienosti meni sadekelissäkin. Toisella kertaa häiriönä seuraamista treenaava partis jota omistaja palkkasi riehuttamalla patukalla. Toisella kertaa lähituntumassa Kiara joka myöskin treenasi paikallamakuuta (vaikka osaakin jo tosi upeasti).

Lisäksi tein seuraamisten täyskäännöksiä nopealla palkalla heti käännöksen jälkeen, tavoitteena saada käännöksestä nopea ja tiivis. Toisena seuraamisen kulmakivenä harjoiteltiin kävelystä hölkkään siirtymistä joka sujui nyt taas hienosti. Tämä on meille ihmeellinen kompastuskivi joka aina välillä vaan ei suju kun olen luullut että osataan. Sitten treenataan, homma sujuu, kunnes yhtäkkiä menee plörinäksi ilman että keksin siihen syytä. No, nyt siis kuitenkin pitäisi olla kunnossa.

Paikallamakuun ja seuraamisten lomassa tein Emman kanssa vaan ihan lyhyitä yksittäisiä suorituksia hyppyä ja noutoja. Noutohan ei kuulu alokasluokkaan, mutta mielen virkistykseksi tehdään toki monipuolisesti muutakin ja pidetään silmällä alustavasti jo avointa luokkaa jonne osallistumisoikeus on plakkarissa. Opetin Emman ensin tuomaan kapulan eteen ja siitä sivulle, mutta muutin liikkeen niin että koira tulee suoraan sivulle. Ensimmäistä kertaa tämä uusi tapa sujuu nyt ilman mitään vartaloapuja ja uskallan varovasti sanoa että Emma osaa. Pelkkä kapulan pitämisen harjoittelu tuottaa tulosta eikä Emma enää mälvää kapulaa pahasti suussa. Pääasiassa teen noudot ihan lähietäisyydeltä pudottamalla kapulan ettei kapulasta tule saalista joka tapetaan… (tämäkin piti oppia kantapään kautta) Välillä sitten nouto pidemmältä. Mukavasti alkaa olla avoimenkin liikkeet kunnossa kunhan se piilopaikallamakuukin joskus osataan varmasti.

Kiukun tokotreeni

Kiukun kanssa ollaan harjoiteltu ihan kotioloissa mielen virkistykseksi erilaisia tokojuttuja. Eilen tein samoja temppuja kentällä ihan leikin lomassa. Kiukku osaa tällä hetkellä istua “paikka” käskyllä ehkä neljä sekuntia/askelta ja alkaa jotenkuten kestää sen että käännän sille selän ja kävelen poispäin. Lisäksi se tulee käsimerkillä avustaen sivulle ja alkaa ottaa siinä kontaktia ihan hienosti. Seuraamista ollaan tehty noin neljään – viiteen askeleeseen asti ja ennen kuin pidempiä kokeillaankaan, opetellaan ennemmin liikkeelle lähtöjä ja pysähdyksiä sekä kontaktia kuntoon.

Pääpaino Kiukun treeneissä oli leikkimisellä. Kiukku on alusta asti ollut kova omimaan lelujaan ja puolustamaan niitä pikku ärähdysten säestäminä. Nyt harjoitus tuottaa hitaasti tulosta kun Kiukku alkaa jo palauttaa mulle lelua jos muuta ei tapahdu. Lisäksi turha “puolustaminen” on jäänyt pois kun koira selvästi alkaa tajuta että tulen leikkimään sen kanssa enkä viemään sen tavaroita. Lelulla palkkaaminen alkaa siis olla mahdollista. Kiukku ei niinkään innostu Emman tavoin heiteltävistä vinkuesineistä vaan kovasti taistelutahtoisena ja saalisviettisenä rätit, patukat ja narulelut ovat sen juttuja. Eipä tule kalliiksi Kiukun palkkatarvikkeet.

Parsonvaljakko

Eilen käytiin koirien kanssa myös juoksulenkillä. Kiukku osaa juosta valjaissa Emman vierellä ihan hienosti Emman vetäessä mutta on häiriöille kovin altis ja sen kanssa saa olla varuillaan. Koskaan ei tiedä millä hetkellä se keksii jotain muuta ja juoksen vahingossa sen yli. :-S En ole tarkoituksella mitenkään opettanut Kiukulle tätä vetotouhua, onhan se vielä kovin nuorikin. Kiukku alkaa vasta opia vetämättä kävelemisen joten vetämistä ei ole voinut silläkään opettaa aiemmin. Ja onhan mulla vetokoira Emma! <3 Emman kanssa pitäisi käydä enempi juoksemassa ihan kahdelleen jotta sen mieluisin palkkaus (vinkusiili) onnistuisi paremmin ja toisaalta saan itse rentoutua rauhassa hölkäten kun ei tarvitse koko ajan katsella varpaisiin ja ennakoida Kiukun mielenliikkeitä. Hyvin Kiukku kuitenkin alkaa intoutua “parsonvaljakkoon”.

Touhupäivä

Tänään on taas touhuttu. Lepäämäänkin ehdittiin välillä kun touhuttiin vaan vähän kaikenlaista kerrallaan

Verijälkiä

Päivän touhut alkoi etenkin Kiukun mielestä jännittävästi kun neitikkä pääsi ensimmäistä kertaa oikealle verijäljelle jäljestämään. Neiti saikin yllättäen huomata olevansa melko tavallinen kuolevainen ja ihmetyksekseni selvästi jännitti jälkeä ja outoa veren hajua. Ohjasin sen rauhallisesti lähtömakaukselle joka kiinnosti Kiukkua hurjasti, se ihmetteli, kaapi, raapi, kaivoi, nuoli ja söi . Koska kaikkea touhua riitti mutta mitään jäljelle lähtemiseen viittaavaa ei alkanut tapahtua, otin itse muutaman askeleen jäljen suuntaan pieneksi vihjeeksi. Heti Kiukku siitä ymmärsikin että tämähän jatkuu ja alkoi lähes nuollen ja syöden etenemään jälkeä kovasti kiinnostuneena. Hyvin se pysyi koko ajan jäljellä ja eteni, mutta todella hitaasti ja varovasti, hiipien häntä alhaalla ja ympärilleen pälyillen… “tännehän on herranenaika joku tapettu” se tuntui ajattelevan ja varmuuden vuoksi nosti niskakarvat pystyssä hurjan haukun kaikelle epäilyttävälle kuten parille kannolle ja yhdelle muovikassille. Tosi hitaasti mutta varmasti kuitenkin päästiin n. 100m päässä olevalle kaadolle jossa odotti hirven sorkka ja pieni herkkupala. Hirven sorkan Kiukku haisteli ja totesi että “jaahas tällanen, huoh” ja herkkupalaa kantoi hetken suussaan ja pudotti pusikkoon. Häntä sillä alkoi heilua villisti vasta kun menin vuolaasti kehumaan ja kiittelemään, siitä tuntui pieni jäljestäjänalku tulevan ylpeäksi ja onnelliseksi. Ihanaa jos toinen on niinkin vähään tyytyväinen.

Tarkoitus on että Kiukku saa nyt hautoa tätä jännittävää asiaa mielessään pari päivää ja huomenna teen sille ylihuomiseksi toisen samanmoisen jäljen. Nyt se tietää vähän mikä on jutun juoni ja pääsee jo pian kokeilemaan uudestaan. Sitten pidetäänkin ihan olosuhteiden pakostakin pidempi tauko.

Emma jäljesti omaan tuttuun tapaansa. Vauhdikkaasti, jälkitarkasti ja innokkaasti – mutta myös välillä omiaan riehuen, loikkien ja keikkuen. Tuntuu välillä turhauttavalta kun koira tietää tasan varmaksi koko ajan missä jälki menee, mutta kun välillä on vaan kiva pitää bileet ja vähän loikkia. Sitten kun käsken sen takaisin etsimään, se kävelee kylmän viileästi suoraan jäljelle ja jatkaa hommia. Eli tietää kyllä missä jälki menee. Emman jälki oli tänään arviolta 400m pitkä ja kaksi hukkaa olisi koetilanteessa siihen mahtunut näiden Emman omien haihatuksien takia. Muuten se kyllä vie ohjaajaa tosi hienosti ja tarkasti koko sen ajan minkä töitä vaan tekee. En tiedä eikö sen motivaatio riitä vai onko se vaan kuriton. Sorkka/pupu tms on Emmalle kuitenkin hurjan palkitseva, se merkkaa sen nuuhkien eikä irrota siitä nenäänsä ennen kuin kaato on takaisin autolla. Emman voisi päästää vaikka tien vieressä narusta irti kaadolla kun ei se siinä tilanteessa muuta näekään. Ryhtikin on ihan uusi kun se kulkee rinta rottingilla löydöstään ylpeänä jäljeltä pois.

Keli oli tänään jäljestäjille helpohko eli kaatosade. Sade painoi jäljen maahan “paikoilleen” eikä ollut liian kuuma. Itsellä vaan meinasi olla vähän vilu, taidan olla sokerista.

Pieni tokoharkka

Koirien levättyä otin omaksi huvikseni tässä sisällä taas pienet tokoharkat. Emmalle samat hommat kuin eilen, pikkasen kaukokäskyjä ja merkille lähetystä. Kaukokäskyt etenee, pääsen välillä jo yli kolmeen metriin jolloin alkaa tulla toisinaan edistämistä mutta edelleen suurin osa tehtävistä onnistuu. Merkille lähettämisestä ei sen enempää kun sitä ei vielä osaa oikein ohjaaja eikä koira.

Kiitos Tiinalle vinkistä, otan tuon huomioon myös treeneissä. Tänään tuli mieleen että liekö Emman kuumuminen liittyy jotenkin naksuttimeen jota harvoin käytän ja yleensä käytän juuri uusien liikkeiden opetuksessa. Vähän tuli tänään sellainen ajatus että voisi liittyä siihen, mutta sepä on helppo kokeilla seuraavan kerran.

Kiukku harjoitteli muutaman kerran paikalla istumista ja onnistuu nyt olemaan kotioloissa sen verran että kävelen pienen lenkin ja menen nurkan taakse näkymättömiinkin. Ehkä 10 sekuntia siis ainakin Kiukku muutenkin rauhoittui jonkin verran kun sen juoksu alkoi, tuntuu että se on jotenkin nyt levollisempi ja vähän vähemmän hurjake. Toivottavasti tämä suuntaus jatkuu!

Lenkille

Illalla lenkkeiltiin ekana pieni metsälenkki koirat vapaina jonka jälkeen Kiukku pääsi (eli joutui) jo autoon lepäämään kun Emman kanssa jatkettiin pienelle hölkälle, Emma siis veturina “haskeissa”. Otettiin vaan pieni pyrähdys, sellanen pari kilometriä ja kymmenen minuuttia ja sen jälkeen jo haukkaamaan iltapala ja jäähdyttelyksi hihnalenkki. Tarkoitus on nyt muuttotauon ja mun rasitusvammojen tai minkälie vaivojen jälkeen pyrkiä taas lenkkeilemään Emman kanssa säännöllisemmin. Mitään harjoitussuunnitelmia ei voi koiran kanssa näin kesällä tehdä kun keleistä ei tiedä, mutta aina kun sattuu viileämpää niin yritetään käydä vähän pitämässä kuntoa yllä. Vaikuttaa että irti lenkkeilyn ja tauon jälkeen Emman selkä olisi ihan oo-koo, hieroja saanee vielä piakkoin tarkistaa asian.

Näin käy Emmaskaiselle ahkeran touhupäivän päätteeksi (huom. hieno venäläinen viinalaatikko taustalla, heh)

Ja mitä tekee touhupäivän päätteeksi nuoriso-osasto… Tulee tietenkin viereen tiedustelemaan “mitä siten tehdään”

Ja nyt päät tyynyyn, huomenna luvassa ainakin Kiara kolmosluokkalaisen lenkitystä ja palveluskoirayhdistyksen tokotreenit ettei vaan lopu touhu kesken vapaapäivinä.

Päivän pikaiset muistiinpanot

Tämä blogi on kyllä tylsää luettavaa, mutta merkkaan nyt vaan taas itselle muistiin että Emman kanssa tehtiin lyhyehkö mutta reipas juoksulenkki. Kokeilin samalla lainassa ollutta juoksuvyötä joka myöskin nousee koko ajan liian ylös, kiitos leveän lantioni. Kai se on vaan ostettava se pro-malli haararemmeineen :-/.

 Kiukun kanssa tehtiin taajamalenkki. Kiukku ohittaa ihmiset, pyörät ja autot nätisti, mutta edelleen koirile pitää ilmoittaa kenen lenkkipoluilla ollaan. Pikkuhiljaa ehkä kuitenkin vähän vähemmän, toivottavasti ainakin. Harjoiteltiin vähän palloiluhommiakin taas. Kiukku pudottaa pallon hyvin suusta ja antaa mun ottaa sen siltä, mutta ei se vielä palauttaa sentään osaa, ei sinnepäinkään.