Muutaman viikon päästä on taas sutinaa talossa. Näillä näkymin Kiukku palaa kotiin “äippälomalta” ensi viikolla. Kiukulla alkaakin tiukka kuntoutus periaatteella lihaa ja liikuntaa.
Se on rassukka pennun hoidon jäljiltä hoikka ja lihakseton joten metsälle ja pesiin ei ole asiaa ennenkuin on peruskunto sekä lihakset taas kunnossa. Mutta tervetuloa kotiin Kenkkukankku, on sitä riivattua monta kertaa osannut kaivatakin!
Kunhan lauma on Kiukun paluun jäljiltä asettunut vanhaan malliinsa, haen syyskuun lopulla kotiin myös meidän uuden tulokkaan jonka nimi on vielä hieman hämärän peitossa… Tästä australiankelpie-tytöstä voi lukea lisää kasvattajan pentublogista. Tästä tytöstä on tarkoitus tulla perheenjäsen joka toimittaa mun kanssa harrastuskoiran virkaa etenkin metsästyskaudella kun muut koirat ovat metsästystöistään väsyneitä ja tarvitsevat lepoa. Tokolla ainakin aloitellaan peruskoulutuksen ohessa ja katsotaan sitten aikanaan mistä innostutaan ja mihin rahkeet riittää.

Tänään käytin hierojalla Oton ja Emman joista Emma oli taas oikein hyvässä kunnossa. Pientä kiristystä oli selässä/lavan takana vasemmalla puolella mutta jumit sulivat hyvin hierojan käsittelyssä. Ottoa käsitellään lisää kotikonstein ja pian hierojallakin. Ja muistetaan se JÄÄHDYTTELY!!!
Nyt lähdemme jatkamaan treenejä tokon ja vesiriistan merkeissä. Kokeet lähestyvät ja tämä talo vaan makaa!



