
Piirinmestaruuspronssia tuplaten!!
syyskuu 10, 2011Tähän piti tulla iloinen hehkutuspostaus viime viikonlopun piirinmestaruuskokeista. Tämä ohjaaja on kuitenkin edelleen sen verran sanaton Emman suorituksesta, että taitaa tulla kuvakirjoitus.
Winhan (avo) suoritus oli oikein kiva. Olen tyytyväinen, vaikka yhellä, tyhmällä pisteellä jäätiin ykkösestä. Winha selvästi paineistui mun jännittämisestä, mutta kykeni kaikesta paineesta huolimatta suoriutumaan liikkeistä. Kaukot olivat menneet huimasti eteenpäin ja niissä ainut virhe tuli yhdestä kaksoiskäskystä. Myös luoksetulon stoppi oli aiempaa parempi ja paikallamakuu sujui (10). Nolla tuli liikkeestä maahanmenossa, jossa tuli istuminen (joo, ollaan vähän tehty “voita”).
Emma sen sijaan ei tuntunut paljon jännittävän. Sen kanssa oli ihmeen varma olo heti alusta asti ja kehässä oli mukavaa, vaikka se oli joutunut odottamaan autossa koepaikalla jo monta tuntia. Molemmat paikallaolot toivat 10 pistettä, vaikka tosin maahamenossa ennakoi istumaannousun, tuomarin huomaamatta tietenkin. Onneksi ei olisi sittenkään vaikuttanut lopulliseen palkintosijaan tai sijoitukseen (2×2=4pistettä). Koe suoritettiin kolmessa osassa: paikallaolot, seuruusta ruutuun ja loppuun noudot+kaukot. Tässäpä Emman pisterivi:
Paikalla istuminen 10
Paikallla makuu 10
Seuraaminen 5
“Zeta” 10
Luoksetulo 9
Ruutu 9
Ohjattu nouto 9
Metallinouto+hyppy 9
Tunnistusnouto 9
Kauko-ohjaus 10
Yhteensä pisteitä siis 288 ja I-tulos sekä kunniapalkinto!!!! Ja kermana kakussa: PIIRINMESTARUUSPRONSSIA kovassa seurassa!!!!!! Myös IKK:n joukkue (Emma, Nelli, Winha, Kooa, Udi) keräsi pisteitä joukkuepronssiin (8 joukkuetta)! Vau!!
En nyt osaa edes analysoida koko suoritusta tämän paremmin. Seuraaminen oli kamalaa, mutta sen jälkeen saatiin moottori käyntiin ja kaikki tuntui sujuvan kuin treeneissä. Työskentely oli tosi kivaa ja tuntui helpolta. Yseihin pisteitä pudotti enimmäkseen noutojen vinot luovutukset, jotka nekin ovat parantuneet alkukesästä rutkasti.
Nyt on sitten taas välillä kiitoksen paikka. Kiitos treenikaverit, jotka olette jaksaneet meitä avustaa, käskyttää, katsoa, kommentoida, kuunnella ja etenkin kannustaa, sekä uskoa Emman (ehkä munkin) kykyihin edetä tokon parissa, rodusta riippumatta. Emmalla on tapana keksiä joskus aikalailla omaperäisiäkin versioita toko-liikkeistä ja onpa sen joitain hauskuuksia nähty kokeissakin. Silti omat treenikaverit ovat kuitanneet touhut naurulla ja saaneet minut uskomaan, että tässä on ehkä jotain järkeä. Tai ei kai nyt järkeä sentään, mutta mahdollisuus edetä kuitenkin. Mitään maailmanmestaruutta ei ole voitettu, mutta mun ja Emman treenitaustalla toinen evl-ykkönen on mulle iso juttu! Pronssisijoituksenkin kuittasin vielä koepaikalla naurulla, koska oletin kuulleeni väliaikatietoja.
PM-kokeen tulokset lienevät jossain vaiheessa TOKO TEAMin sivuilla.





Hurjasti onnea Emman TOKO-menestyksestä! Oma hermorakenteeni ei millään riitä omien valkoisteni TOKO-koulutukseen, nostan hattua todella!