h1

Leirillä

syyskuu 2, 2011

Emman kanssa käytiin jossain välissä taas toko-kokeessa hakemassa se normikakkonen, mutta koska se on nyt jo unohdettu, ei siitä sen enempää. Kovalla tohinalla ollaan nyt valmistauduttu jo piirinmestaruuskoeviikonloppuun. Emma ja Winha edustavat molemmat parhaansa mukaan IKK:n joukkueessa. (Winha avo, Emma evl)

Kesälomalla ehdittiin treenailla ja ulkoilla ihan urakalla, sekä vastapainoksi levätä ja löhötä senkin edestä. Koirat alkavat olla taas varsin hyvässä kunnossa talven edellä, juostuaan sienimetsissä ja marjapuskissa joihin unohdun herkästi pitkäksi aikaa. Nyt on mukava koiria juoksuttaa kun ilmatkin ovat vähän viilenneet.

Viikko sitten leireiltiin taas Sannan järkkäämällä Repokettu-leirillä. Ohjelmassa oli ainakin mejää, tokoa, agia, vesiriistaa ja lut-harjoitukset, unohtamatta saunaa, takkamakkaraa ja hauskanpitoa. Meillä on lauman mukana nyt myös Monty, joka sekin pääsi leireilemään muiden mukana. Emma ja Winha ottivat tokoa monena päivänä, Kiukulle oli tarjolla verijälkeä ja itse yritin Emman avustuksella koulutella vähän vesiriista-asioita innokkaille harrastajille. Kävinpä tuota omaksi (ja muiden) iloksi myös agiradallakin, sillä seurauksella, että kroppa oli  kokonaisvaltaisesti kipeä ja kaikilla ainakin hauskaa:  (Kuva: Niina Korhonen)

Myös Devi piipahti leirillä ilonamme (kiitos Riikka) treenaten samalla riistatöitä keinoluolilla. Devi vaikuttaa putkilla oikein lupaavalta nuorelta joka tarvitsee vielä tovin aikaa. Ahdingot, luolassa liikkuminen tai riistan haukkuminenkaan eivät tuota minkäänlaisia ongelmia. Devi on syttynyt ketulle hyvinkin tulisesti. Kokemattomuus ja nuori ikä näkyvät kuitenkin otteissa vielä sen verran, että annetaan neidin hetki kasvaa ennen koeasioiden miettimistä.

Seuraavat leirikuvat ovat Sanna Uhlbäckin käsialaa:

Paikallaoloharjoituksessa Hertta, Juhani, Emma, Rino ja Devi
Vesiriistatöitä harjoiteltiin hyvinkin innokkaasti…
…ja ohjaaja oli täpinöissään ;)
Devi paikallamakuussa

Kiitoksia niin Sanna kuin kanssaleiriläiset jälleen antoisasta viikonlopusta ! Vatsalihakset tuli taas treenattua lantio-ohjauksen ja naurun remakan seurauksena. :)

 
Ja sokerina pohjalla. Piristää kummasti, kun on jotakin, mitä odottaa. <3
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.