
Alfanarttu Kiukku
heinäkuu 1, 2009Kiukku on ilmeisesti keksinyt että hän on meidän lauman nartuista ainut lisääntymiskykyinen alfanarttu ja silloinhan hänelle kuuluu kaikenlaiset poliisin järjestyksenpitotehtävät ynnä muu asioiden organisointi ja määräysvalta. No, näin ei kuitenkaan ole minun eikä Emman mielestä muuten kuin sen lisääntymisen osalta joten pienellä törmäyskurssilla ollaan viime päivät oltu. Hohhoijjaa… Parit arestit ja muu “palauttelu” onneksi tepsii ja pärjätään tämän kipakan ja omanarvontuntoisen pikkuäidin kanssakin.
Kiukun vyötärönseutu on edelleen kapeahko mutta sentään levenemään päin. Ilmeisesti tuleva “Roope” on kengurunpoikanen koska vaikuttaa kasvavan enempi emonsa maharepussa.
Onhan sitä toki hyppyytettykin… Omasta mielestään Kiukun pitäisi syödä ainakin tupla tai tripla-annosta normaaliin nähden mutta vanhalla ruokintalinjalla jatketaan ettei mahdollisesti ainokainen pentu ainakaan sen takia kasva hirveän suureksi. Kiukulla tuntuu olevan aina nälkä ja koko ajan jano.
Emman ja Nemon kanssa tokoillaan. Koska olen hullu, olen ilmoittanut niitä taas kokeisiin. Kyllä, myös Emma, voittajaluokkaan. Kaikki liikkeet eivät ole viimeisenpäälle valmiita, mutta jokainen sinnepäin. Reilun kuukauden päästä kokeillaan millä tasolla ollaan. Sain eräältä omasta mielestäni luotettavalta tokotuomarilta neuvon lähteä reippaasti hankkimaan voittajaluokan kokemusta joten ei kun vaan sitten… onhan hän Emman tason nähnyt. Suurimmat puutteet ovat vielä kaukoissa ja tunnarissa, mutta molemmat voiton puolella joten yrittänyttä ei laiteta. Elokuun alussa sen sitten näkee mitä tapahtuu.
Viikonloppuna on mejä-kokeet jonne osallistuvat Emma ja Nemo. Tärkeä pikkuäiti ja hänen hoviväkensä lähtevät vain turisteiksi. Kokeelta en taas muutaman riistan perässä vietetyn tovin jälkeen viitsi odottaa mitään muuta kuin hauskaa ajanvietettä ja ystävien tapaamista, mutta yrittää sopii tälläkin saralla. Treenit ovat sujuneet oikein kivasti.
siis kiukullahan on ihan valtava vatsa…kun vaan osaa katsoa:)… sehän tutkittiin mustolassa:)
se vaan vetää sitä sisään… varmaankin…
päxä