Johan sitä sairasteltiinkin

Lämmin kiitos taas tukijoukoille ympäriinsä. Huomaatteko, piinaviikosta on pian päivä kulunut, hups vaan! Meillä vaihdettiin juuri broilerinjalkaan puhdas side ja opetellaan ulkoilua saapas jalassa. (Parsonin jalka näyttää ihan broilerinkoivelta kun siitä on karvat ajeltu nilkkaa myöten pois.) Haava on siisti ja kuiva.

Emman mielestä sairastelut on nyt taas sairasteltu ja hyvin voi pomppia ja painia Kiukun kanssa. Minä vaan en selvästikään osannut tehdä yhtä hienoa tassusidettä kuin eläinhoitajat ja siispä mun sidevätökselleni lähinnä tuhahdeltiin ja luotiin paheksuvia katseita.

Ulkonakin voisi hyvin jo juosta, mutta koska juokseminen on ilkeästi hihnalla estetty niin on tyytyminen liukkaaseen liukuun. Etujalkaahan ei tarvita mihinkään kun kyljellään vaan antaa liukua ja potkii takajaloilla vauhtia. Hyvin siis menee jos Emmlta kysytään, kunhan vaan saisi luvan taas entisenlaiseen vauhtiin.

Meillä heräillään…

Terveiset täältä takan edustalta lämpimien vällyjen välistä. Eiköhän täältä vielä nousta pikkuhiljaa entistä ehompana. – emma-

Emma on kotona!

Kotona ollaan ja (ensimmäinen) leikkaus takana. Emma vielä nukkuu mutta päivitän nyt ensimmäisiä kuulumisia.

Emman tassussa ollut kasvainhan repesi eilen illalla. Tehtiin ensin hihnalenkki jonka jälkeen koirat saivat vielä päästellä pitkin pihaa. Lopulta huomasin että Emma vähän nostelee tassuaan ja eikun sisälle asiaa ihmettelemään. Suurin osa kasvaimesta oli hävinnyt matkan varrelle ja jäljellä oli pieni verestävä patti.

Tänään oli sitten lääkäriaika ja suunniteltu varpaan poisto edessä. Koska varvas punoitti ja oli ärtynyt, lääkäri ei senkään takia pystynyt siitä näkemään mikä on tervettä kudosta ja mikä jotakin muuta. Näytti kuitenkin siltä, että nahkaa riittää ommeltavaksi joten lääkärin ehdotuksesta leikkaus tehtiin nyt sittenkin säästäen. Siis pelkkä patti poistettiin ja varvas ainakin toistaiseksi säästettiin.

Nyt onkin sitten edessä piiiiiitkä viikko. Noin viikon kuluttua kasvaimesta saadaan patologin vastaus ja sen mukaan jatketaan. Edes tikkien poistoon eivät suostuneet aikaa meille varaamaan koska tämän viikon jälkeen tiedetään varataanko aikaa tikkien poistoon, varpaan poistoon vai johonkin muuhun. Jännitetään ja toivotaan nyt peukut ja terveet varpaat pystyssä!!

Nyt on kuitenkin hetken parempi mieli kun niitä ihan pahimpia uutisia ei ainakaan heti tänään saatu. Yritetään olla positiivisena ja toivoa että jotain hyvää kuultaisiin viikon päästäkin vaikka ennuste ei varsinaisesti ole tässä mihinkään muuttunutkaan. Viikko menee varmasti lähinnä ulkoilujen järjestelyissä ja haavan hoidossa. Tassun suojaaminen tulee olemaan Emman tuntien melkoinen haaste mutta eiköhän se meidän uuden hienon kumisaappaan avulla onnistune.

ISO KIITOS myötäeläneille ja kannustaneille. Olette jokainen olleet tosi tärkeitä, ihan uskomattomia. Olette saaneet hymyilemään välillä kyyneltenkin keskeltä ja tiedätte kyllä kenelle kirjoitan! Teitä tarvitaan edelleen ja aina, eikä pelkkä kiitos ole mitään sen rinnalla miten paljon se helpottaa kun ei tarvitse yksin miettiä tätä kaikkea ja pelätä sitä pahinta. Kiitos.

TK2 meijän Emma :-)

Emma päätti tänään että mehän ei luovuteta. Koska se ei onnu eikä ole muutenkaan yleiskunnoltaan kipeä, päätin ettemme jää tuleen makaamaan ja haavojamme nuolemaan vaan osallistumme kokeeseen johon olin aiemmin ilmoittautunut. Saimmepahan muuta ajateltavaa ja mielen virkistystä. Oli tosi kivat kokeet, paljon hyviä tuloksia ja etenkin paljon TK1- koulareita irtosi. (Onnea Mari ja Timi!!)

Koe meni minusta omalla tasollamme. Emman hallinnan ja ylivireen rauhoittelun kanssa oli tekemistä mutta sepä ei ollut yllätys eikä ensimmäinen kerta. Seisominen oli ainut penkin alle mennyt liike ja senkin minä pilasin hermoilemalla ja hölmöilemällä.

Erikoismaininta Emmalle kaukoista ja hypystä jotka ovat sen mielestä “pala kakkua” ja kivaa sellaista. Samaten noudon kasi tuli pienestä kapulan mälväämisestä mutta muuten ihana suoritus, täysillä kapulalle ja laukaten takaisinkin.

Pisteitä tippui yhteensä 170 eli ykköstulokseen riittäen ja kolmas ykkönen avoimesta = TK2 EMMA!!!!!!!!!!! Jei!! Kaupan päälle irtosi tk2-mitali, luokkavoitto ja se “himoittu” tokoruusuke.

ja kiviäki kiinnostaa poseeraaminen...

Tosi hyvä mieli jäi tämänpäiväisestä. (Jopa seuraaminen näytti huomattavasti enemmän seuraamiselta kuin jäljestämiseltä.) Toivotaan että tämä sama positiivinen mieliala kantaa pitkälle ja jaksetaan olla hyvillä mielin alkavalla sairaslomallakin.

Nyt (ne jäljelle jäävät) varpaat ja sormet pystyyn että ne oikeasti tärkeät asiatkin sujuvat hienosti ja tiistainen koettelemus riittää tämä sairauden hoitoa. Toivotaan ettei kasvain ole luussa asti tai levinnyt ja yksi toimenpide riittää antamaan Emmalle monia monia vuosia lisää aikaa juosta täysillä ja harrastaa yhtä ja toista. <3

Loppuun vielä tämän päivän pisteet:

Paikalla makaaminen 10, Seuraaminen taluttimetta 8 1/2, Maahanmeno seur. yhteydessä 9, Luoksetulo 7, Seisominen seur. yhteydessä 5, Noutaminen 8, Kauko-ohjaus 10, Estehyppy 10, Kokonaisvaikutus 8. Yht. 170 / I, sij. 1. / 6.

Taivas tippui niskaan…

…tänään eläinlääkärissä.

Emmalla on herken aikaa ollut epämääräistä vaivaa varpaan välissä. Ensin siinä oli haavauma jota putsailtiin. Sitten siinä oli vähän tulehtuneen näköinen näppylä. Nyt siinä on lääkekuurilla tulehduksesta tervehtynyt patti.

Tänään päästiin kokeneelle eläinlääkärille joka osasi antaa oman diagnoosinsa helposti hetken asiaa tutkittuaan. Kyseessä on kasvain, todennäköisesti pahalaatuinen sellainen. Vaihtoehtoja kaksi. Joko leikataan pelkkä kasvain, lähetetään se patologin tutkittavaksi ja jatketaan sen mukaan. Toinen vaihtoehto on on se, että koska kasvain on kaiken todennäköisyyden mukaan pahalaatuinen, poistetaan koko varvas suoraan. Varvas siis menetettäisiin mitä luultavimmin joka tapauksessa.

Ensin valitsin vaihtoehdon yksi mutta koska se olisi todennäköisesti vain epäuskostani johtuvaa positiivisuutta, päätin lopulta säästää koiraa turhilta leikkauksilta ja antaa poistaa varpaan suoraan.

Mistä sitten tiedämme ettei kyseessä ole vain jotakin harmitonta… Lääkärin mielestä tämä on hyvin tyypillisen näköinen pahalaatuinen kasvain. (Haluan vältellä sanaa “syöpä” niin kauan kun asiasta on patologin lausunto) Toisekseen se on kasvanut Emman varpaaseen ihan hetkessä ja näen sen kasvavan lähes päivittäin. Jotakin lääkärin varmuudesta kertonee myös se, että leikkaus täytyy tehdä niin pian kuin mahdollista eli olosuhteiden pakosta ensi tiistaina. Joka tapauksessa kasvain lähetetään patologille tutkittavaksi.

Tulevaisuus Emman kanssa on tällä hetkellä hämärän peitossa, mutta lääkäri oli optimistinen. Parhaassa tapauksessa varvas kasvaimineen poistetaan ikiajoiksi kerralla. “Etuvarpaan” puuttumisen ei pitäisi Emman elämää pahemmin haitata koska koiran liikkuessa, suurin osa painosta tulee kahdelle keskimmäiselle varpaalle. Pahimmassa tapauksessa varpaan kasvain ei ole ainut tai vaiva uusii myöhemmin. Ei voi tietää, mutta toivoa voi.

Oma reaktioni asiaan oli ensin eläinlääkärin pihassa, autossa järjetön itkukohtaus ja itsesäälin puuska. MIKSI Emmalle pitää käydä näin!???? Koiralle joka rakastaa kaikista eniten maailmassa lujaa juoksemista. Ja MIKSI minulle pitää käydä näin ja miten tästä selviän (itsekkyys nostaa päätään) jos mun pikku Möttösen ei käy hyvin. Kunpa Emma voisi edes välttyä turhalta kivulta. Kunpa osaisin itse tehdä ne oikeat päätökset jotka olisivat Emman parhaaksi.

Asiaa helpottaa huimasti se, että tällä hetkellä Emma ei ole kipeä. Se on iloinen, heiluttaa häntää, juoksee ja leikkii. Kasvain on vain kosketusarka koska aukeaa helposti ulkona kovassa lumessa. Eläinlääkärissäkin oli Emman mielestä ihan parhautta kun sai vaan olla huomion keskipisteenä. Toivottavasti kipulääkkeet auttavat niin, ettei sen tarvitse olla kamalan kipeä ensi viikollakaan.

Sanat ovat nyt vähän vähissä, mutta kiitos minua ja Emmaa kannustaneille. Ystävien kanssa jutteleminen helpotti oloa ja selkiytti ajatuksia. Emma on reipas joten minäkin olen. Kai tämä pienoinen itsesäälin poikanen on vain ensireaktio joka muuttuu vielä päättäväisyydeksi; kyllä me tästä selviämme. Tuntuu vaan niin tosi pahalta. Mun ihana, reipas Emma parka. <3

Väsynyt uurastaja

Eilen vietettiin ulkoilmapäivää supijahdin merkeissä. Pikkugerbiili (alias Kiukku) oli jahdissa elämänsä toista kertaa ja vähän meinasi aamusta vielä jännittää. Maan alle meneminen tuntui ajatuksena hyvin likaiselta ja ahtaalta joten Emma sai aloittaa. Emma paikallistikin nopeasti elämää maan alta, mutta koska työ ei alkanut tuottaa tulosta, sai Kiukku kokeilla uudemman kerran.

Kiukkuhan totesi ettei jätä toiste tilaisuutta käyttämättä ja paineli suoraan työmaalle. Ja hyvin jaksoi juniori hommia paiskia! Kiukku teki ahkeraan töitä palvelusväen kaivaessa ja lopulta vajaan parin metrin kaivuun jälkeen Kiukulle nostettiin maan uumenista pikkuinen supi. (Taisinpa olla pienestä sisupussista aika ylpeä… )

Minua ilahdutti Kiukun työskentelytyyli. Se painosti supia hyvällä haukulla ja vaikka se nyt kokemattomuuttaan kävi aluksi jonkun kerran happea haukkaamassa, se meni töihinsä kiireen vilkkaa takaisin. Vähän piti otteitakin pikku sisupussin kokeilla mutta oikein viisaasti se minusta osasi toimia. Työskentelylle kertyi jo jonkin verran pituuttakin (siis näin aloittelevalle koiralle).

Ensimmäisen saaliin jälkeen Kiukku jaksoi jatkaa hommiaan vielä sen verran että palasi työmaalleen ja löysikin leukoihinsa heti toisen supin. Tämän ylös nostamiseen tarvittiin jo enemmän ihmisten apua, mutta lopulta päivän saldoksi tuli tästä pesästä kolme supia. Loppusuoralle saatiin apua “isännästämme” Perttu-parsonista.

Kiertelimme vielä iltapäivällä jokusen potentiaalisen pienpedon pesän, mutta joko eivät olleet asukkaat kotosalla tai sitten ei meidän likkojen haku ja sitkeys enää riittänyt elämää paikallistamaan. Kokemusta ja harjoitusta tarvitaan Kiukullekin vielä ihan hirveästi mutta alku näyttää oikein hyvältä.

Jahdista ei kuvia ole mutta kotona piti kuvata tätä ihanaa harvinaisuutta kun Kiukkukin on oikein todella rauhallinen ja hiljainen. Se tuskin jaksoi päätään tyynystä nostaa illan aikana. Iltapissallekin piti pakolla työntää ovesta pihalle. Fleecen sisällä oli mukava lämmitellä kosteaa turkkia ja toipua päivän rasituksista.

Pikkugerbiilikin väsyy kun tarpeeksi uurastaa supien harmina

Supijahdissa

Meillä päätettiin mennyt vuosi mukavasti supijahdin merkeissä. Päästiin täällä ihan kotikulmilla paikallisen parsonharrastajan vieraaksi ja palveluhan pelasi aivan loistavasti. Tarjolla oli enemmän ja vähemmän kivikkoista maapesää jotka soveltuivat hyvin kokemattomien koirien paikoiksi harjoitella.

Myös pikkugerbiili “Kiukku” Komulainen pääsi ensimmäistä kertaa mukaan. Alkuun ei maan alle meneminen maistunut, ihmetytti vaan ja jännitti koko touhu ja Kiukku jäikin sivusta seuraajan osaan. Isäntäväen parsonille saadut supit kuitenkin syttytelivät pikkuneitiä sen verran että iltapäivällä kiinnostus voitti jännityksen.

Emma paikallisti ensin laajahkosta maapesästä pari supia joita haukkui nyt jo paremmin kuin viime keväänä. Edelleen sillä on epävarmuutta ja turha ramppaamista, mutta maan päällä turha “purkaminen” ja juoksentelu oli vähentynyt. Emma pysyi jo oikein hyviä varttituntisia työmaallaan joten ainakin jotain kehitystä on tapahtunut kun ikää karttuu. Katsotaan nyt sitten mitä tuleman pitää vai pitääkö mitään. Tosi hyvin ja laajalti Emma hakee maan alla.

Iltapäivällä pääsimme jokaisen aloittelijan unelmapaikkaan jossa parin supin asuttama pesä sijaitsi suuren kiven kulmassa. Supipariskunta asusti vain muutaman metrin päässä luolaston suuaukolta eikä syvyyttä ollut kuin vajaa metri. Emman paikallistettua luolasta elämää, rohkaistui myös Kiukku töihin. Pikku-gerbiilillä tuntuikin olevan paljon asiaa kun lähes heti alkoi vihainen haukku raikua maan alta. Hyvä Kiukku! Työskentely ei koitunut ensimmäisellä kerralla pitkäksi mutta kertaakaan Kiukku ei näyttänyt mitään elkeitä että olisi työmaataan jättänyt. Likoille saaliiksi tästä pikkuluolasta kaksi supia ja näin tämä koiranohjaaja oli hävinnyt isäntäväen kanssa lyödyn vedon…

Muutamia kuvia ehdin ottaa. Emma pelipaikoilla, Emma hommissaan ja saalista.

Onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2009 rakkaat ystävät!!!