Arkisto huhtikuu, 2008

h1

Neronleimaus

huhtikuu 22, 2008

Olen miettinyt mikä olisi tarpeeksi helppo tapa alkaa opettaa Emmalle paikallaan makuuta niin että ohjaaja on piilossa. Toki sitä on tehty kotona niin että menen toiseen huoneeseen, mutta ei muualla. Keksin tänään laittaa omassa pihassa Emman makaamaan auton viereen niin että hihna oli varmistuksena auton vetokoukussa. Siitä kävelin sen viisi askelta viereisen autotallin seinän taakse ihan hetkeksi ja kohta takaisin. Yritän nyt näyttää sille että en ole lähtenyt minnekään vaikka en näy vaan kannattaa maata nätisti niin palkka tulee ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin kun nätisti makaa. Hihna vetokoukussa siis varmistaa oman mielenrauhani kun tiedän että koira ei pääse karkaamaan jos jotain yllättävää tapahtuu ja toisaalta harjoituksia voi tehdä omassa kotipihassa ja ilman avustajaa.

Kiukku osaa istua paikallaan kun otan kolme askelta taaksepäin rauhallisesti. Saavutus! :-)

Illalla oltiin taas Dogun ja Danan (työkaverin koirat) kanssa metsälenkillä parisen tuntia. Kyllä tulee ikävä ystävien lisäksi tuttuja koirakavereita. Molemmat koirat makaa nyt lenkin, ruuan ja saunan päälle niin ihanan rauhallisina ja tyytyväisinä kun pääsivät pitkän päivän jälkeen purkamaan.

h1

Toko-Emma ja Luola-Kiukku

huhtikuu 19, 2008

Emman kanssa ollaan harjoiteltu viimepäivinä ahkerasti kaukokäskyjä. Ajattelin ensin että harjoitellaan suoraan kaikkia asentoja, mutta päätin sittenkin helpottaa ja nyt harjoitellaan ensin kuntoon vaan avo-luokan maahan-istu-maahan. Kaukokäskyistä ei tässä kohtaa voi edes puhua sillä välimatkaa on nyt noin 30cm. Ja me ei edistytä! Aaarrrgh. Voi tuska kun koira on ihan fiksu mutta en vaan osaa opettaa. Toistoja ja toistoja se vaan vaatii mutta kyllä kaikki muut asiat on menneet Emmalle nopeammin perille. Eli en osaa kertoa sille miten tulisi tehdä oikein enkä ole alusta asti opettanut sitä nousemaan maasta istumaan oikealla tekniikalla. Pitää kysellä neuvoja viisaammilta jos päästään taas jonnekin ohjattuihin treeneihin muuton jälkeenkin. Kiitos, vinkkejä saa jakaa jos joku jotain osais neuvoa.. Apuvaaa.

Muutamana päivänä tehtiin myös noutoa. Naksuttimella pelkkää kapulan pitoa kaluamatta kapulaa ja pieniä noutoja lyhyellä matkalla tavoitteena pysyä rauhallisena “tappamatta” kapulaa. Nouto on se liike joka nostaaa Emman kierroksia eniten ja siksi kaikki kapulan heittelyt on nyt pannassa ja harjoitellaan pelkkää tekniikkaa.

Kolmantena jauhetaan pikkuhiljaa muiden liikkeiden sivussa askelsiirtymiä. Niitäkin otin alkuun joka suuntaan (miksi ihmeessä *tyhmä*) ja nyt ajateltuani asiaa tehdäänkin vaan yksi suunta kerrallaan kuntoon. Aloitin mielestäni vaikeimmasta eli peruuttamisesta. Edelleen mennään namilla avustamalla ja toisella kädellä pidän vielä Emman takaosaakin oikeassa asennossa. Selvästi se kuitenkin alkaa hiffaamaan mistä on kysymys ja veikkaankin että “läpimurto” tapahtuu päivänä minä hyvänsä. Nyt tehdään vaan 1-2 askelta niin kauan kuin tekniikka on kunnossa.

Kiukun kanssa ei mitään varsinaista tokoa olla treenattu, mutta paikallaan pysyttelemistä harjoitellaan pikkuhiljaa.  Se on hyvä taito vilkkaan koiran kanssa aletaan sitten harrastaa mitä tahansa. Alkuun tuntui etten onnistu opettamaan tälle hurjalle ikinä mitään, mutta ahkeran neuvottelun tuloksena se pysyy istumassa paikallaan jo ainakin.. no jotain kaksi sekuntia tai kolmekin väsyneenä. :-)

Sitten toinen asia. Kiukku oli torstaina ensimmäistä kertaa keinoputkilla kettua katsomassa. Itse en ollut näkemässä mutta A:n mukaan ei tarvinnut tyttöä sytytellä, ei sitten yhtään. Kiukulle näytettiin ensin kettua häkissä, mutta kun ei heti päässyt töihin, se päätti niputtaa ensimmäisenä saatavilla olevan – eli A:n takamuksen :-S. Koska homma tuntui hoituvan, tyttö pääsi tutustumaan myös putkiin ulkopuolelta ja pääsi painostamaan kettua avoimen putken kautta. Tuntui olevan paljon asiaa! Kiukkua viedäänkin sitten näillä näkymin seuraavan kerran treeneihin vasta joskus syksyllä ettei liika rohkeus kostaudu luonnon luolilla eikä turha kiihkeys aiheuta tyhjässä luolassa huutoa. Toivottavasti talvella päästään siis Kiukunkin kanssa tositoimiin.

h1

197 pistettä!!!

huhtikuu 5, 2008

Treenattu on joo viimeaikoina miten sattuu kun hermostuksissani olen purkanut paineita kokeen lähestyessä. Ilmeisesti jotain on kuitenkin tehty oikeinkin sillä tämän parempaa palautetta ei olisi voitu saada ensimmäisestä virallisesta kokeesta. Tänään tokoiltiin siis Lahdessa, Lahden Käyttökoira ry:n järjestämässä tokokokeessa.

Emman tulos meni huiiiiimasti yli odotusten, 197 pistettä, ykköstulos, kunniapalkinto ja toinen sija. Tuomari kehui nuorta koiraa jolla “on ruusuinen tulevaisuus edessään”. Vielä tuomarin kommenttiakin enemmän tulin onnelliseksi Emman työmotivaatiosta, innosta, kärsivällisyydestä sekä toki virheettömistä suorituksista.  Se jaksoi tehdä töitä ja malttoi odottaa palkkaansa kokeen loppuun asti. Kertaakaan se ei edes vaikuttanut siltä että se ei aio kuunnella tai lähtisi juoksentelemaan. Edes kympeistä saadut yleisön aplodit eivät Emmaa häirinneet kun se oli tänään päättänyt tehdä töitä oikein olan takaa koko pikkukoiran suurella asenteella. :-)

Tässä meidän rivi:

Luoksepäästävyys 10

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen kytkettynä 10

Seuraaminen taluttimetta 9 1/2

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Luoksetulo 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10

Estehyppy 10

Kokonaisvaikutus 9

Yht 197 p.

Jihaaaaa. Nyt on ihan pakko ihan pienesti tuulettaa :-) .

Tällä suorituksellahan tuli siis oikeus siirtyä avoimeen luokkaan, mutta ihan kokemuksen karttumisenkin takia jatkamme näillä näkymin vielä alossa jos tässä jonnekin kokeeseen lähiaikoina ilmoittaudumme. Tavoitteena voisi olla vaikka TK1 koulutustunnus kun näin hyvin alkoi.